perjantai 9. tammikuuta 2009

Päivystyksessä 3. tammikuuta

Tammikuun kolmantena, siis neljä päivää positiivisen testin jälkeen olin edelleen kipeä. Mahakrampit olivat pitäneet minua otteessaan koko ajan pahemmin. Yöni olin nukkunut parin tunnin pätkissä.

Lauantaista ja takuuvarmasta päivystysruuhkasta huolimatta suuntasimme miehen kaupunginsairaalan päivystykseen. Pelotti, että jokin olisi pahasti vialla.

Yhdentoista aikaan ilmoittauduin luukulla. Minua ennen olisi kolmetoista potilasta, asiakasta. Se tietäisin noin tunnin jonotusta, tiesi vastaanoton nainen kertoa.

Tunti kului, muuttui kahdeksi ja lopulta kolmeksi ja puoleksi tunniksi. Puoli kolmen maissa pääsin vihdoin lääkärin vastaanotolle. Lääkäri oli ikäiseni jantteri. Näin vuokralääkärien kulta-aikaan hän ei luonnollisestikaan ollut suomalainen.

Kundi pureskeli jatkuvasti nahkaa kynsiensä ympäriltä. Ihan kuin olisi ollut kovinkin hermostunut. Huoneessa haisi energiajuomalle, lääkärin vieressä pöydällä oli avattu tölkki ja roskiksessa toinen.

Kertoessani oireeni, sai väsymys vallan ja itkin lohduttomasti. Olin niin nälkäinen, väsynyt ja turhautunut, etten edes jaksanut kieltäytyä gynekologisesta tutkimuksesta, jonka lääkäri teki kömpelösti. Saatuaan kätensä sisältään ja hanskat pois käsistä, hän pisti taas sormensa suuhun. Meinasin kiljua. Olisi pitänyt kieltää häntä koskemasta, kai minulla olisi ollut oikeus siihen.

Lääkäri määräsi veri- ja virtsakokeet. Taas tunnin odotus.

Kokeiden valmistuttua menin uudestaan lääkärin vastaanotolle. Hänkin oli tässä vaiheessa ehtinyt syödä. Roskiksessa haisi banaani ja minua kuvotti. Testeissä ei näkynyt mitään hälyyttävää, mutta sain silti lähetteen keskussairaalaan päivystykseen. Vihdoinkin!

Lähetettä kirjoittaessaan lääkäri pureskeli taas sormiaan. Minun oli pakko katsoa muualle. Tankkasin listaa lääkkeistä, joihin ei kirjoiteta päivystyksessä reseptiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.