I'm pregnant, what's your excuse?

Ymmärrän kyllä, ei tosiaankaan ole siitä kyse, ettenkö ymmärtäisi.

Raskaana oleva nainen on aina jossain määrin yhteistä omaisuutta. Ja silti koko tila ja tilanne on niin uusi, ihmeellinen ja yksityinen, että lähes kaikki lähestymiset tuntuvat yllättäviltä ja jopa tunkeilevilta.

Raskaus antaa muille paljon tavallista enemmän vapauksia kommentoida, seurata ja neuvoa.

On ihanaa, että kanssaihmiset myötäelävät tämän ajan kanssani. On ihanaa, että lähelläni on ihmisiä, jotka ovat onnellisia iloisesta asiasta.

Mutta silti joskus liika on liikaa.

Olen jo saanut tottua jatkuvaan mahatarkkailuun. Päivittäin näkemäni ihmiset jaksavat muistuttaa, että "on se kasvanut" ja "joo, kyllä se jo näkyy". Ihanko totta? No shit Sherlock. Ajatella, että olen viidennellä kuulla raskaana ja mahakin näkyy.

Olen myös kokenut ensimmäistä (ja valitettavasti en varmastikaan viimeistä) kertaa sen, kuinka täysin tuntematon ihminen tarraa alavatsaani kiinni. Olisikin kyse ollut lääkäristä, vaan ei, kyseessä oli siskoni kampaajan miniä. Enkä edes tiedä tuon naisen nimeä.

Tänään sain kuulla olevani pullea. Pullea. Ei välttämättä sellainen adjektiivi, jonka päivittäin uuden vartalon kanssa heräävänä ja valmiiksi epävarmaksi itsensä tuntevana haluaa kuulla.

En halua pahoittaa kenekään mieltä olemalla töykeä, mutta onko oikein pahoittaa minun mieltäni?

Tarkkailen jo nyt muuttuvaa vartaloani, miettien ja tuskaillen painonnousua ja opettellen hyväksymään väistämättömän muutoksen. En halua kalastella kohteliaisuuksia, mutta on kiva kuitenkin kuulla olevansa jotain muuta kuin nyt esimerkiksi pullea.

Ymmärrän kyllä olevani juuri nyt tavallista herkempi, mutta se pitäisi olla myös muillekin selvää. Niin hyvin kun nämä tuntuvat kaiken muun tietävän.

Ei tietenkään saa nyt kuvitella, että minulle ei saa sanoa tai kommentoida enää mitään, mutta toivon ymmärrystä, jos en satu hyppimään riemusta kuullessani taas kerran mahani koosta.