Olen tuntenut liikkeet jo kuun alusta, mutta siltikin on hetkiä, jolloin en edes muista olevani raskaana. Tänään tosin oli maha jo tiellä, kun avasin jääkaappia.
Mies ei vielä tunne liikkeitä, vaikka olen monesti houkutellut hänet tunnustelemaan. Itse tunnen jo varsinkin iltaisin osan liikkeistä kädelläni.
Aamulla oli siis edessä 4D-ultra gynekologillani.
En koskaan muista kiittää tätä lääkäriä itseään, mutta hän on valtavan ihana persoona, joka ottaa aina vastaan niin hyväntuulisena. Hän jaksaa kuunnella ja olla kannustava. Sama vastaanotto oli tänäänkin. Erityisen mukavaa oli, miten ihanasti hän huomioi tulevan isän.
Aluksi lääkäri kyseli kuulumisia ja miten olen voinut. Sitten hän kertoi tutkimuksesta ja siitä, kuinka vauva voi halutessaan näyttää kaiken tai sitten olla sellaisella siilisykkyrällä, ettemme näe mitään. Sanoimme, että sukupuolen saa kertoa meille, mikäli se näkyy.
Asetuin tutkimuspöydälle ja lääkäri levitti mahalleni aimo annoksen geeliä. Hyvin pian ruudulla kurkkikin notkea vauvamme varpaat otsassa kiinni.
Vauvalla oli aivan mieheni nenä sekä kaikki sormet ja varpaat. Rakenneultran puolella kaikki oli kunnossa.
Juttelimme sukupuolesta, ja kerroimme meille olevan aivan sama kumpi sieltä on tulossa. Mies kertoi epäilevänsä poikaa ja juuri siinä samassa ruudulla vilahti jotain. "Oliko tuossa kivekset?", kysyin. Nehän ne oli. Oh boy, poika sieltä on tulossa.
Kävimme ultran jälkeen kahvilla ennen kuin mies heitti minut töihin ja päivän ensimmäiseen palaveriin. Olimme molemmat aivan äimän käkenä. Molemmilla oli sama hassu tunne siitä, että nyt tämä vauva on todellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.