Meillä kävi tänään vieraana vanhempineen eräs nuori neiti, jolla tulee olemaan tasan vuosi ikäeroa poikamme kanssa. Sekä vauva että äitinsä olivat minulle aivan uusia tuttavuuksia, mutta juttu sujui kuin vanhoilla tekijöillä ja vauva oli mukavan välitön.
Saimme tuliaiseksi pullon viiniä, alkoholitonta punaviiniä. Hiukan pisti hymyilyttämään sinäänsä kaunis ajatus. Minä kun en juo lainkaan punaviiniä, eikä alkoholiton viini nyt kovin paljoa houkuttele muutenkaan.
Miehelle totesin jo aikaisemmin, että kuohuviini kyllä maistuisi, mutta taidan ihan suosiolla tyytyä syyskuuhun asti alkoholittomaan simaan (näin kausituotteena ainakin) ja ihan tavalliseen hanaveteen.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
torstai 23. huhtikuuta 2009
Poika ponteva
Kovasti on tänään potkittu.
Mukava harjoitusmaali on ollut mm. virtsarakko. Työpöydän äärellä ei ilmeisesti saisi kovin kauaa homehtua ja pitkät palaverit ovat jälkikasvusta tylsiä.
Saatan vaikuttaa mielipuoliselta hymyillessäni itsekseni mitä kummallisimmissa tilanteissa. Jotenkin on vaan hauskaa, että vauva ilmoittelee itsestään niin kovin pontevasti.
Kinkkistä pulmaa ratkaistessani, potki vauva minua hereille. Aivan kuin muistuttaakseen, että onhan maailmassa muutakin kuin kyselytutkimukset.
Mukava harjoitusmaali on ollut mm. virtsarakko. Työpöydän äärellä ei ilmeisesti saisi kovin kauaa homehtua ja pitkät palaverit ovat jälkikasvusta tylsiä.
Saatan vaikuttaa mielipuoliselta hymyillessäni itsekseni mitä kummallisimmissa tilanteissa. Jotenkin on vaan hauskaa, että vauva ilmoittelee itsestään niin kovin pontevasti.
Kinkkistä pulmaa ratkaistessani, potki vauva minua hereille. Aivan kuin muistuttaakseen, että onhan maailmassa muutakin kuin kyselytutkimukset.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Rakenneultra ja 4D 22. huhtikuuta
Kävimme sitten kuitenkin varaamassani 4D-ultrassa, ja siinä samalla tehtiin rakenneultra, jota kotikaupunki ei vielä tänä vuonna tarjoa.
Olen tuntenut liikkeet jo kuun alusta, mutta siltikin on hetkiä, jolloin en edes muista olevani raskaana. Tänään tosin oli maha jo tiellä, kun avasin jääkaappia.
Mies ei vielä tunne liikkeitä, vaikka olen monesti houkutellut hänet tunnustelemaan. Itse tunnen jo varsinkin iltaisin osan liikkeistä kädelläni.
Aamulla oli siis edessä 4D-ultra gynekologillani.
En koskaan muista kiittää tätä lääkäriä itseään, mutta hän on valtavan ihana persoona, joka ottaa aina vastaan niin hyväntuulisena. Hän jaksaa kuunnella ja olla kannustava. Sama vastaanotto oli tänäänkin. Erityisen mukavaa oli, miten ihanasti hän huomioi tulevan isän.
Aluksi lääkäri kyseli kuulumisia ja miten olen voinut. Sitten hän kertoi tutkimuksesta ja siitä, kuinka vauva voi halutessaan näyttää kaiken tai sitten olla sellaisella siilisykkyrällä, ettemme näe mitään. Sanoimme, että sukupuolen saa kertoa meille, mikäli se näkyy.
Asetuin tutkimuspöydälle ja lääkäri levitti mahalleni aimo annoksen geeliä. Hyvin pian ruudulla kurkkikin notkea vauvamme varpaat otsassa kiinni.
Vauvalla oli aivan mieheni nenä sekä kaikki sormet ja varpaat. Rakenneultran puolella kaikki oli kunnossa.
Juttelimme sukupuolesta, ja kerroimme meille olevan aivan sama kumpi sieltä on tulossa. Mies kertoi epäilevänsä poikaa ja juuri siinä samassa ruudulla vilahti jotain. "Oliko tuossa kivekset?", kysyin. Nehän ne oli. Oh boy, poika sieltä on tulossa.
Kävimme ultran jälkeen kahvilla ennen kuin mies heitti minut töihin ja päivän ensimmäiseen palaveriin. Olimme molemmat aivan äimän käkenä. Molemmilla oli sama hassu tunne siitä, että nyt tämä vauva on todellinen.
Olen tuntenut liikkeet jo kuun alusta, mutta siltikin on hetkiä, jolloin en edes muista olevani raskaana. Tänään tosin oli maha jo tiellä, kun avasin jääkaappia.
Mies ei vielä tunne liikkeitä, vaikka olen monesti houkutellut hänet tunnustelemaan. Itse tunnen jo varsinkin iltaisin osan liikkeistä kädelläni.
Aamulla oli siis edessä 4D-ultra gynekologillani.
En koskaan muista kiittää tätä lääkäriä itseään, mutta hän on valtavan ihana persoona, joka ottaa aina vastaan niin hyväntuulisena. Hän jaksaa kuunnella ja olla kannustava. Sama vastaanotto oli tänäänkin. Erityisen mukavaa oli, miten ihanasti hän huomioi tulevan isän.
Aluksi lääkäri kyseli kuulumisia ja miten olen voinut. Sitten hän kertoi tutkimuksesta ja siitä, kuinka vauva voi halutessaan näyttää kaiken tai sitten olla sellaisella siilisykkyrällä, ettemme näe mitään. Sanoimme, että sukupuolen saa kertoa meille, mikäli se näkyy.
Asetuin tutkimuspöydälle ja lääkäri levitti mahalleni aimo annoksen geeliä. Hyvin pian ruudulla kurkkikin notkea vauvamme varpaat otsassa kiinni.
Vauvalla oli aivan mieheni nenä sekä kaikki sormet ja varpaat. Rakenneultran puolella kaikki oli kunnossa.
Juttelimme sukupuolesta, ja kerroimme meille olevan aivan sama kumpi sieltä on tulossa. Mies kertoi epäilevänsä poikaa ja juuri siinä samassa ruudulla vilahti jotain. "Oliko tuossa kivekset?", kysyin. Nehän ne oli. Oh boy, poika sieltä on tulossa.
Kävimme ultran jälkeen kahvilla ennen kuin mies heitti minut töihin ja päivän ensimmäiseen palaveriin. Olimme molemmat aivan äimän käkenä. Molemmilla oli sama hassu tunne siitä, että nyt tämä vauva on todellinen.
torstai 16. huhtikuuta 2009
"Ihana pallero!"
Vaikka muiden kommentit tuntuvatkin joskus tungettelulta ja kammoan ajatusta siitä, että joku koskee vatsaani, on ainakin yksi henkilö, jolle (lähes) kaikki on sallittua.
Oma mies. Lapsen isä. Kaikkien kakkavaippojen armoitettu vaihtaja.
Mieheni käsi mahan päällä tuntuu mukavalta. On hauskaa, kun mies koittaa kuulostella vauvan ilkamointia vatsassa. Oma mies saa kommentoida muuttunutta ulkomuotoa - hän onneksi osaa ainakin toistaiseksi positiivisen lähestymistavan. Tänään mies otti vauvavatsani käsiinsä ja sanoi "ihana pallero".
Enkä ollut yhtään pahoillani.
Oma mies. Lapsen isä. Kaikkien kakkavaippojen armoitettu vaihtaja.
Mieheni käsi mahan päällä tuntuu mukavalta. On hauskaa, kun mies koittaa kuulostella vauvan ilkamointia vatsassa. Oma mies saa kommentoida muuttunutta ulkomuotoa - hän onneksi osaa ainakin toistaiseksi positiivisen lähestymistavan. Tänään mies otti vauvavatsani käsiinsä ja sanoi "ihana pallero".
Enkä ollut yhtään pahoillani.
tiistai 14. huhtikuuta 2009
I'm pregnant, what's your excuse?
Ymmärrän kyllä, ei tosiaankaan ole siitä kyse, ettenkö ymmärtäisi.
Raskaana oleva nainen on aina jossain määrin yhteistä omaisuutta. Ja silti koko tila ja tilanne on niin uusi, ihmeellinen ja yksityinen, että lähes kaikki lähestymiset tuntuvat yllättäviltä ja jopa tunkeilevilta.
Raskaus antaa muille paljon tavallista enemmän vapauksia kommentoida, seurata ja neuvoa.
On ihanaa, että kanssaihmiset myötäelävät tämän ajan kanssani. On ihanaa, että lähelläni on ihmisiä, jotka ovat onnellisia iloisesta asiasta.
Mutta silti joskus liika on liikaa.
Olen jo saanut tottua jatkuvaan mahatarkkailuun. Päivittäin näkemäni ihmiset jaksavat muistuttaa, että "on se kasvanut" ja "joo, kyllä se jo näkyy". Ihanko totta? No shit Sherlock. Ajatella, että olen viidennellä kuulla raskaana ja mahakin näkyy.
Olen myös kokenut ensimmäistä (ja valitettavasti en varmastikaan viimeistä) kertaa sen, kuinka täysin tuntematon ihminen tarraa alavatsaani kiinni. Olisikin kyse ollut lääkäristä, vaan ei, kyseessä oli siskoni kampaajan miniä. Enkä edes tiedä tuon naisen nimeä.
Tänään sain kuulla olevani pullea. Pullea. Ei välttämättä sellainen adjektiivi, jonka päivittäin uuden vartalon kanssa heräävänä ja valmiiksi epävarmaksi itsensä tuntevana haluaa kuulla.
En halua pahoittaa kenekään mieltä olemalla töykeä, mutta onko oikein pahoittaa minun mieltäni?
Tarkkailen jo nyt muuttuvaa vartaloani, miettien ja tuskaillen painonnousua ja opettellen hyväksymään väistämättömän muutoksen. En halua kalastella kohteliaisuuksia, mutta on kiva kuitenkin kuulla olevansa jotain muuta kuin nyt esimerkiksi pullea.
Ymmärrän kyllä olevani juuri nyt tavallista herkempi, mutta se pitäisi olla myös muillekin selvää. Niin hyvin kun nämä tuntuvat kaiken muun tietävän.
Ei tietenkään saa nyt kuvitella, että minulle ei saa sanoa tai kommentoida enää mitään, mutta toivon ymmärrystä, jos en satu hyppimään riemusta kuullessani taas kerran mahani koosta.
Raskaana oleva nainen on aina jossain määrin yhteistä omaisuutta. Ja silti koko tila ja tilanne on niin uusi, ihmeellinen ja yksityinen, että lähes kaikki lähestymiset tuntuvat yllättäviltä ja jopa tunkeilevilta.
Raskaus antaa muille paljon tavallista enemmän vapauksia kommentoida, seurata ja neuvoa.
On ihanaa, että kanssaihmiset myötäelävät tämän ajan kanssani. On ihanaa, että lähelläni on ihmisiä, jotka ovat onnellisia iloisesta asiasta.
Mutta silti joskus liika on liikaa.
Olen jo saanut tottua jatkuvaan mahatarkkailuun. Päivittäin näkemäni ihmiset jaksavat muistuttaa, että "on se kasvanut" ja "joo, kyllä se jo näkyy". Ihanko totta? No shit Sherlock. Ajatella, että olen viidennellä kuulla raskaana ja mahakin näkyy.
Olen myös kokenut ensimmäistä (ja valitettavasti en varmastikaan viimeistä) kertaa sen, kuinka täysin tuntematon ihminen tarraa alavatsaani kiinni. Olisikin kyse ollut lääkäristä, vaan ei, kyseessä oli siskoni kampaajan miniä. Enkä edes tiedä tuon naisen nimeä.
Tänään sain kuulla olevani pullea. Pullea. Ei välttämättä sellainen adjektiivi, jonka päivittäin uuden vartalon kanssa heräävänä ja valmiiksi epävarmaksi itsensä tuntevana haluaa kuulla.
En halua pahoittaa kenekään mieltä olemalla töykeä, mutta onko oikein pahoittaa minun mieltäni?
Tarkkailen jo nyt muuttuvaa vartaloani, miettien ja tuskaillen painonnousua ja opettellen hyväksymään väistämättömän muutoksen. En halua kalastella kohteliaisuuksia, mutta on kiva kuitenkin kuulla olevansa jotain muuta kuin nyt esimerkiksi pullea.
Ymmärrän kyllä olevani juuri nyt tavallista herkempi, mutta se pitäisi olla myös muillekin selvää. Niin hyvin kun nämä tuntuvat kaiken muun tietävän.
Ei tietenkään saa nyt kuvitella, että minulle ei saa sanoa tai kommentoida enää mitään, mutta toivon ymmärrystä, jos en satu hyppimään riemusta kuullessani taas kerran mahani koosta.
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Kiusaus pääsiäisen kunniaksi
En ole vielä hankkinut mitään vauvatavaroita, ehtiihän noita. Satuin kuitenkin käymään LinusLotta.com:issa.
Ostoskoriin ja tilaukseen lähtivät mm. tämä paita ja body.
En tiedä kumpi oli innostuneempi, minä vai tuleva isukki. Ja ei, emme vielä tiedä sukupuolta - paidat sopivat mainiosti sekä tytöille että pojille.
Ostoskoriin ja tilaukseen lähtivät mm. tämä paita ja body.
En tiedä kumpi oli innostuneempi, minä vai tuleva isukki. Ja ei, emme vielä tiedä sukupuolta - paidat sopivat mainiosti sekä tytöille että pojille.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Neuvolassa 8. huhtikuuta
Tänään oli kolmas neuvola. Olemme miehen kanssa taloudellisia ja otimme taas ajan aamukahdeksaksi, sillä vasta yhdeksän jälkeen tarvitsee maksaa pysäköintimaksu. Oikeasti syy ei ole noin monimutkainen, minulle on yksinkertaisesti helpompaa mennä töihin suoraan neuvolasta. Yhteen käyntiin kun ei mene kuin puoli tuntia.
Edellisen kerran verikokeet olivat kunnossa. Ei siis mitään mörkötauteja ja veriryhmäkin oli pysynyt samana sitten viime kerran verenluovutuksen.
Kuuntelimme taas suloiset sydänäänet, jotka löytyivät todella helposti. Neuvolan yläpuolella tehtävä putkiremontti tosin hiukan häiritsi kuuntelua.
Ensimmäinen sf-mitta oli käyrien ylärajoilla, mutta se on kuulemma alkuvaiheessa normaalia. Muuten käynti oli aika nopeasti juostu läpi - ei mitään ihmeellistä.
Kotikunta ei tarjoa rakenneultraa, joka tulisi nyt täyttyneen 18. viikon jälkeen. Taidamme siis tosiaankin mennä kahden viikon päästä yksityiselle, vaikka rahanmeno hirvittääkin.
Edellisen kerran verikokeet olivat kunnossa. Ei siis mitään mörkötauteja ja veriryhmäkin oli pysynyt samana sitten viime kerran verenluovutuksen.
Kuuntelimme taas suloiset sydänäänet, jotka löytyivät todella helposti. Neuvolan yläpuolella tehtävä putkiremontti tosin hiukan häiritsi kuuntelua.
Ensimmäinen sf-mitta oli käyrien ylärajoilla, mutta se on kuulemma alkuvaiheessa normaalia. Muuten käynti oli aika nopeasti juostu läpi - ei mitään ihmeellistä.
Kotikunta ei tarjoa rakenneultraa, joka tulisi nyt täyttyneen 18. viikon jälkeen. Taidamme siis tosiaankin mennä kahden viikon päästä yksityiselle, vaikka rahanmeno hirvittääkin.
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Mammalle farkut
Tänään istuin aamupäivän koulutuksessa. Istuminen teki kirjaimellisesti tiukkaa.
Ensin avasin farkkujen napin, sitten hiukan vetoketjua. Mahan tienoilta alkaa jo olla ahdasta.
Koulutuksen loppuvaiheessa olin epätoivoinen ja tuskainen. Onneksi lähistöllä oli H&M, jonne säntäsin koulutuksen jälkeen ostamaan äitiysfarkut.
Mammasukkikset olin jo ehtinyt ostaa, mutta nämä farkut olivat ihan virallisesti ensimmäinen mammavaatekappaleeni.
Ja kuinka mukavat housut olivatkaan! Kiristys, tuska ja puristus olivat tiessään, pystyin istumaan ihan vaivatta. Kohta tarvitsen paitojakin - ja lisää housuja.
Ensin avasin farkkujen napin, sitten hiukan vetoketjua. Mahan tienoilta alkaa jo olla ahdasta.
Koulutuksen loppuvaiheessa olin epätoivoinen ja tuskainen. Onneksi lähistöllä oli H&M, jonne säntäsin koulutuksen jälkeen ostamaan äitiysfarkut.
Mammasukkikset olin jo ehtinyt ostaa, mutta nämä farkut olivat ihan virallisesti ensimmäinen mammavaatekappaleeni.
Ja kuinka mukavat housut olivatkaan! Kiristys, tuska ja puristus olivat tiessään, pystyin istumaan ihan vaivatta. Kohta tarvitsen paitojakin - ja lisää housuja.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Ensimmäiset liikkeet 5. huhtikuuta
Siskontyttöni täyttää tänään 19 vuotta. Sopivasti hänen syntymäpäivänsä kunniaksi tunsin sarjan hentoja muksaisuja, jotka tunnistin ensimmäisiksi liikkeiksi.
Siellä on ihan oikeasti joku!
Mies painoi korvan vatsalle, mutta eihän hän jälkikasvun liikehdintää vielä tunne. Kohta on senkin aika.
Viestittelin uutisen siskoilleni, vanhemmilleni ja anopille. Puhelin piippaili melkein heti vastauksia. Synttärisankarin äiti vastasi ensimmäisenä "Ihanaaaaa", seuraavana äitini "HURRaaa!" ja sitten vielä vanhin siskoistani "Vau! Meni ihan kylmät väreet! Onnea ja iso halaus!".
Siellä on ihan oikeasti joku!
Mies painoi korvan vatsalle, mutta eihän hän jälkikasvun liikehdintää vielä tunne. Kohta on senkin aika.
Viestittelin uutisen siskoilleni, vanhemmilleni ja anopille. Puhelin piippaili melkein heti vastauksia. Synttärisankarin äiti vastasi ensimmäisenä "Ihanaaaaa", seuraavana äitini "HURRaaa!" ja sitten vielä vanhin siskoistani "Vau! Meni ihan kylmät väreet! Onnea ja iso halaus!".
lauantai 4. huhtikuuta 2009
Retromeininkiä
Vanhempani toivat vanhoja vaatteitani - siis melkein 27 vuotta vanhoja lastenvaatteita. Hyvin olivat säilyneet (kuten myös minäkin, niinhän).
Varsinainen väriräjähdys. Yläreunan harmaa, ja kaikista hillityin vaate oli ensimmäiseni. Olipa pieni!
Emme vielä tiedä vauvan sukupuolta, mutta eiköhän moni vaatteista sovi sekä tytölle että pojalle. Esimerkiksi retrovauvalle.
Hauskin vaatteista oli tämä Billy the Kid -asu, joka oli erityisesti annettu isälleni sitä silmällä pitäen, että kolmen tyttären isä joutuu pakostakin partioimaan haulikon kanssa ja karkottamaan innokkaita kosijoita.
Varsinainen väriräjähdys. Yläreunan harmaa, ja kaikista hillityin vaate oli ensimmäiseni. Olipa pieni!
Emme vielä tiedä vauvan sukupuolta, mutta eiköhän moni vaatteista sovi sekä tytölle että pojalle. Esimerkiksi retrovauvalle.
Hauskin vaatteista oli tämä Billy the Kid -asu, joka oli erityisesti annettu isälleni sitä silmällä pitäen, että kolmen tyttären isä joutuu pakostakin partioimaan haulikon kanssa ja karkottamaan innokkaita kosijoita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
